Kun arkkitehti Lars Sonck ryhtyi suunnittelemaan Ainolaa, Jean Sibeliuksella oli kaksi toivomusta: hän halusi työhuoneensa ikkunasta näköalan Tuusulanjärvelle ja ruokasaliin vihreän takan. Niin tehtiinkin. Taloon muutettiin syksyllä 1904. Alakertaan oli valmistunut säveltäjämestarin työhuone, ruokasali, kaksi makuuhuonetta, keittiö ja apulaisten huone.

Yläkerta valmistui asuttavaan kuntoon 1911. Sinne sijoittuivat vanhempien makuuhuone, työhuone, josta oli entistä parempi näköala järvelle ja vierashuone. Osa yläkerrasta jäi avovintiksi. Samaan aikaan alakerran työhuone muutettiin saliksi ja avattiin leveä oviaukko ruokasalin ja salin väliin. Hirsiseinät tapetoitiin ja kalusteet hankittiin ajan porvarisperheen tyylin mukaan. Tyttäret saivat puolestaan käyttöönsä molemmat makuuhuoneet.

 

Kun nuorin tyttäristä Heidi aikanaan avioitui ja muutti pois kotoa 1930-luvulla, alakerta kalustettiin taas uudelleen. Heidin aviopuoliso arkkitehti Aulis Blomstedt suunnitteli toisesta tyttärien huoneesta lämminhenkisen kirjaston. Toinen huone sisustettiin työ- ja makuuhuoneeksi Jean Sibeliukselle, koska hän ei iäkkäänä enää mielellään kulkenut yläkerran portaita.

Ainolassa ei Jean Sibeliuksen elinaikana ollut vesiputkea, sillä putkista lähtevät äänet olisivat häirinneet säveltäjän työtä. Vesijohdot tulivatkin taloon vasta vuonna 1963. Sähkö saatiin taloon vuonna 1918, puhelin sen sijaan hankittiin pian talon valmistuttua vuonna 1904.

Keittiön takana oli huone kahdelle pitkäaikaiselle työntekijälle, sisäkkönä ja lastenhoitajana toimineelle Aino Karille sekä keittäjä Helmi Vainikaiselle. Talon kivijalassa oli huone myös Ainolassa pitkään hevosen hoitajana ja talonmiehenä toimineelle Heikki Sormuselle.

Ainolan kokonaisuuteen kuuluu oleellisena osana myös Aino Sibeliuksen lähes omin käsin raivaama ja istuttama puutarha.

Aino Sibelius asui Ainolassa miehensä kuoleman jälkeen vielä 12 vuotta. Nykyinen Ainolan päärakennus ympäristöineen on jätetty kaikilta osiltaan siihen asuun kun se oli isäntäväen eläessä.