Ajan arkkitehtuuri

1800- ja 1900-lukujen vaihteen arkkitehtuuri edusti varhaismodernistista suunnittelua. Aikaisemmin arkkitehdit olivat seuranneet jotakin historiallista tyyliä tai sitten yhdistelleet eri tyylejä. Uuden suunnittelun lähtökohdan muodostivat käyttötarkoitus, ympäristö, materiaalit ja rakenteen mahdollisuudet. Suunnitelun tuli olla vapaata, yksilöllistä ja kekseliästä.

Maamme arkkitehtien yhteydet ulkomaille olivat läheisiä. Oppia saatiin työskentelemällä ulkomailla tai osallistumalla kansainvälisiin näyttelyihin. Keski-Eurooppalaiset tyylisuunnat art nouveu sekä jugend vaikuttivat voimakkasti suomalaiseen arkkitehtuuriin.

Uuteen tyylisuuntaan sisältyi myös kansallisromanttisia piirteitä, jotka ilmenivät pyrkimyksenä tuoda esille kansallista menneisyyttä ja sen erikoislaatua.

Ajan arkkitehtuuri korosti kirkkojen ja julkisten rakennusten suunnittelussa entistä enemmän ympäristöön sopeutuvuutta. Kuitenkin suurin osa silloisesta rakennustoiminnasta keskittyi asuntojen rakentamiseen. Kerrostaloista tuli vallitseva tyyppi kaupunkikuvaan ja uutuutensa vuoksi ne olivatkin erittäin arvostettuja. Uutta oli myös pelkkien liiketalojen rakentaminen.

Maaseudulla ja pikkukaupungeissa säilyivät ns. yhdenperheentalot, jotka eivät yleensä olleet arkkitehtien suunnittelemia.

Kiinnostavia olivat maaseudulle nousseet taiteilijahuvilat. Taiteilijahuviloiden arkkitehtuuri edusti vakaata kansallismielisyyttä, alkuperäisen luonnon ja elämäntavan ihailua. Maaseutukodista tuli muotia taiteilijoiden keskuudessa. Jotkut suunnittelivat talonsa itse kuten Pekka Halonen ja Akseli Gallen-Kallela ja jotkut teettivät talonsa piirustukset arkkitehdeillä. Niin teki Jean Sibelius antaen työn arkkitehti Lars Sonckille.