SIBELIUKSEN MERKITTÄVÄT AINOLAN AIKAISET SÄVELLYKSET

Sinfoniat

Kolmas sinfonia C-duuri op 52, 1904-1907. Teokselle on aikaisempiin sinfonioihin verrattuna ominaista tiiviimpi ja keskitetympi muoto. Sen perusvireessä on rauhaa, kirkkautta ja valoa. Luonnontunnelmassa on enemmän sisäisiä näkyjä kuin muistoja ulkonaisista maisemista. ”–kaikesta huolimatta paljon duuria elämässä, III kulkee C-duurissa!” Sibelius kirjoittaa.

Neljäs sinfonia a-molli op. 63, 1911. Säveltäjän oman luonnehdinnan mukaan sinfonia on ”kuin vastalause nykypäivien sävellykselle. Siinä ei ole hitustakaan sirkusta.” Neljäs sinfonia on moniselitteinen, filosofinen ja yksinkertainen. Sen teema-aineksen perusta on alkusävelistä syntyvä ylinouseva kvartti, joka luo yhteyksiä teoksen eri osien välille. Finaalia on tulkittu ihmisen voiman ja epätoivon kamppailuna, joka päättyy alistumiseen ja yksinäisyyteen.

Viides sinfonia Es-duuri op. 82, 1914-1915. Sibelius aloitti sävellystyön palattuaan voitokkaalta Yhdysvaltojen matkalta. Ajan syvenevän pessimismin vastapainoksi viiden sinfonia ilmentää elämän korkeaa keskipäivää ja avointa ulospäin suuntautumista. Välitön menestys ei tyydyttänyt säveltäjää, joka muokkasi teoosta kahteen otteeseen ja hyväksyi sen uudistetussa muodossaan vasta 1919. Lopullisen sinfonian kuusi taukojen erottamaa loppusointua yllätti kuulijat.

Kuudes sinfonia d-molli op. 104, 1917-1923. Sinfonia lähestyy keinovaroiltaan ja kehittelyltään kamarimusiikkia ja sitä on kutsuttu sinfonioiden sarjassa ”klassilliseksi”. Siinä puhuttelee karu yksinkertainen kauneus ja muodon veistoksellisuus.”Kun varjot pitenevät”, kirjoittaa Sibelius päiväkirjassaan. Säveltäjämestari johti itse teoksensa kantaesityksen 19.2.1923. Tämä oli viimeinen hänen johtamansa konsertti Suomessa (seuraavana vuonna oli vielä konsertti Kööpenhaminassa).

Seitsemäs sinfonia C-duuri op. 105, 1924. Yksiosainen teos, jolle Sibelius aluksi aikoi antaa nimen ”Fantasia sinfonica”, sai kantaesityksensä Tukholmassa maaliskuussa 1924. Sinfonia tiivistää yhteen perinteisen neliosaisen sinfoniamuodon ja soveltaa siihen sonaatin kolmivaiheista symmetriaa. Teemojen sisäiselle dynamiikalle perustuva kasvu päättyy loppusäkeeseen, jossa kuulija on tunnistavinaan ”Valse tristen” alakuloisen valssipoljennon.

Viulukonsertto d-molli op. 47, 1903-1905.

Viulukonserton alkuversio esitettiin helmikuussa 1903 ja sai ristiriitaisen vastaanoton. Siinä missä toinen arvostelija näki sen olevan lähellä viulukonserton ihannetta, toinen kuuli säveltäjän antaneen periksi sovinnaistaituruudelle. Keväällä 1905 Sibelius muokkasi teoksen uudelleen, ja kantaesitys tapahtui Berliinissä Richard Straussin johtaessa. Viulukonserton suosio kasvoi, kun Jascha Heifetz ensimmäisenä levytti sen 1930-luvulla. Nykyään se kuuluu jo Sibelius-viulukilpailun ansiosta kautta maailman nuorten lahjakkaiden taiteilijoiden ohjelmistoon ja tarjoaa varttuneemmillekin ehtymättömän tulkintojen lähteen.

Sinfoniset runot ja sarjat

Pohjolan tytär op. 49, 1906. Teoksen Kalevala-aihe lähentää sitä 1890-luvun Lemminkäis-sarjaan, mutta sen sävelkielessä on yhteyksiä myöhempiin orkesterirunoihin. Sibelius johti Robert Kajanukselle omistetun teoksen kantaesityksen Pietarissa joulukuussa 1906.

Öinen ratsastus ja auringonnousu op. 55, 1909.

Rakastava-sarja jousiorkesterille op. 14, 1911. Lyyrisen sarjan lähtökohtana on 1890-luvulla sävelletty samanniminen mieskuoroteos Kantelettaren tekstiin.

Aallottaret op.73, 1914. Amerikkalaisen mesenaatin tilaama teos, jonka taustalla on pikemmin Homeroksen kuin Kalevalan tematiikka. Yksi musiikin loistavista merikuvista: vuorovesien liikettä, merenneitojen leikkiä.

Tapiola op. 112, 1925. Tämänkin Sibeliukselta tilatun teoksen kantaesitys tapahtui Yhdysvalloissa, joulupäivänä 1925. Suomessa se esitettiin vasta huhtikuussa 1927. Kalevalainen maailma antaa teokselle sen perustunnelman, johon ei liity mitään ohjelmallista sisältöä. Kustantajan pyynnöstä Sibelius hahmotti kuitenkin (saksaksi) teokselle moton:

”Pohjolan metsät, aarniot suuret ja tummat, tanhuat unten synkkien, kesyttömäin; siellä on ainoinen Tapio, korpien suojassa, sinipiiat kehrää, Metsolan taiat on kummat.” (suom. Martti Similä)

Sibeliuksen tuotantoon sisältyy lisäksi näyttämö- ja balettimusiikkia (mm. Järnefeltin näytelmään Kuolema, Shakespearen näytelmään Myrsky, balettipantomiimi Scaramouche), pianoteoksia, teoksia lauluäänelle ja orkesterille (mm. Luonnotar op. 70, 1913) sekä yksin- ja kuorolauluja.

Lue lisää Jean Sibeliuksen teoksista osoitteessa www.sibelius.fi.