Ahola

Kirjailija Juhani Aho (1861-1921) ja hänen taiteilijavaimonsa Venny Soldan- Brofeldt (1863-1945) vuokrasivat keväällä 1897 ystäväperheeltään Järvenpään kartanon mailta Vårbacka-nimisen huvilan, joka kirjailijan mukaan sai nimen Ahola. Ahojen perheeseen kuului kaksi poikaa Heikki ja Antti sekä kolmantena Björn Soldan, Vennyn sisaren Tillyn poika. Perhe asui Aholassa aina vuoteen 1911 asti, jolloin kirjailijan monet velvoitteet vaativat häntä muuttamaan Helsinkiin. Myös lasten opiskelu edellytti sitä.

Elämä Aholassa oli molemmille taiteilijoille työntäyteistä ja tuloksellista aikaa. Juhani Ahon keskeiset teokset Katajainen kansani, Kevät ja takatalvi sekä Juha ovat valmistuneet juuri Aholan aikoina. Venny Soldan-Brofeldt teki Aholassa huomattavimman osan elämäntyöstään. Hän oli tarkkasilmäinen realisti ja piirtäminen oli hänen ominta alaansa. Siitä kertovat lukemattomat piirustukset omista ja suvun lapsista, lastenkirjojen kuvitukset ja pikakuvaukset monista kansanihmisistä.

Ahola oli kulttuurihistoriallisesti merkittävä rakennus – ei niinkään rakennushistoriallisesti. Vuosien varrella talon ulkonäkö on muuttunut ja siinä on toiminut mm. kotitalousopettajaopisto ja emäntäkoulu. Nykyään Aholassa on valokuva- ja esinenäyttely, joka kertoo perheen elämästä ja teoksista. Toiminnasta vastaa Juhani Aho -seura yhteistyössä Järvenpään kaupungin ja Järvenpään kotitalousopettajaopiston kanssa.

Linkki Aholan kotisivuille: Ahola