Ainolassa asui 1900-luvun alkupuolella nykymittapuun mukaan suurperhe: isä, äiti sekä heidän tyttärensä Eva, Ruth, Katarina, Margareta ja Heidi. Lisäksi talossa asui 1910-luvulta lähtien vakituisesti kaksi apulaista, Aino Kari ja Helmi Vainikainen. Heikki ”Hesa” Sormunen asui Ainolassa ollessaan kivijalan kamarissa, jota alettiinkin kutsua Hesan kamariksi.
Arkielämä rytmittyi Jean Sibeliuksen kotona ollessa hänen työskentelynsä mukaan. Hän työskenteli pääosin öisin ja nukkui vastaavasti aamulla pidempään kuin muu perhe. Tyttäret sopeutuivat hiljaisuuden vaatimukseen, eikä se tuntunut heistä painostavalta.
”Isän työ rajoitti myös perheen elämää. Kaikki tyttäret opiskelivat soittoa -pianoa- ja minä sen lisäksi viulua ja alttoviulua, mutta emme saaneet koskaan harjoitella, kun isä oli läsnä. Silloin, kun hän lähti jokapäiväiselle pitkälle kävelyretkelleen Ainolan puistoon ja metsään, Temppeliin, kuten hän sanoi, me harjoittelimme soittoläksymme. Kun hän palasi, oli talo taas hiljainen.”
-Margareta Jalas
Arki noudatti tarkkaa rytmiä: ”Klo 10 pappa ja mamma” lähtivät kävelemään. Sitä ennen oli juotu kahvi yhdeksän aikoihin ja puolen päivän aikaan syötiin aamiainen. Päiväkahvia juotiin kahden-kolmen välillä ja päivällinen, Helmi Vainikaisen mukaan oikein reilu, viiden kuuden aikaan.
Aino Sibelius vastasi aterioiden suunnittelusta, tavaratilauksista ja vieraskäynneistä. Hänen tärkeimmät apulaisensa olivat perheessä lähes 60 vuotta työskennelleet sisäkkö Aino Kari ja keittäjä-lastenhoitaja Helmi Vainikainen. Työnjako muodostui vuosikymmenien varrella saumattomaksi, eikä Ainolassa ollut koskaan ”kahden kerroksen väkeä”.
Talouteen kuuluivat myös kotieläimet: kanat ja kolme kukkoa, Mikko, Matti ja Pekka. Ottilia-possun kohtalona oli muuttaa syksyisin Amerikkaan ja keväällä taloon saapui uusi porsas, Ottilia sekin. Vilkku-hevonen viipyi Ainolassa joitain vuosia. Hevosen hoitajana ja talonmiehenä toimi 40-luvulle saakka päärakennuksen kellarikamarissa asustanut Heikki ”Hesa” Sormunen. Hänen jälkeensä Ainolan käytännön töistä huolehti monet vuodet lähinaapuri Unto Siimes.
”Juuri nyt hänen 1. sinfoniaansa soitetaan Sveitsissä. Kuuluvuus ei aina ole kovin hyvä, mutta kun sävellys on tuttu, voi torjua mielestään häiritsevät äänet ja keskittyä vain musiikkiin. Juuri nyt se soi hyvin kauniisti. Voit kuvitella mikä nautinto. Saada istua täällä metsän keskellä omassa kodissaan ja kuunnella sellaista mistä kaikkein eniten pitää”
-Aino Sibelius
Vanhuuden vuosina Aino ja Jean Sibelius saivat iloita lasten ja lastenlasten käynneistä sekä monenlaisista musiikkimaailman johtohahmojen vierailuista. Jotkut vanhoista ystävistä pysyvät kirjeenvaihdon kautta lähellä, ja tärkeää ajanvietettä oli radion kuuntelu, josta lähes päivittäin saattoi kuulla Sibeliuksen musiikkia soitettavan eri maissa.
