Ainolasäätiö sr
Ainolasäätiö sr perustettiin vuonna 1972 vastaamaan Ainolan museotoiminnasta. Säädekirjan mukaisesti Ainolasäätiö huolehtii siitä että kodin ainutlaatuinen ja intiimi ilmapiiri säilyvät ja kävijä voi kokea kodin sellaisena kuin se oli Sibelius-perheen Ainolassa asuessa.
Ainolasäätiön perustajina olivat opetusministeriö, Sibelius-Seura sekä Aino ja Jean Sibeliuksen omaiset. Säätiön tarkoitus on ”…säilyttää Jean Sibeliuksen ja hänen puolisonsa Ainon omaa sukua Järnefelt, Järvenpään kaupungissa sijaitseva, Ainola-niminen kotimahdollisuuksien mukaan muuttumattomana ja sellaisena kuin se oli heidän eläessään sekä vaalia heidän muistoaan ja hoitaa heidän viimeistä leposijaansa Ainolassa.”
Säädekirjan mukaan Ainolan omaisuutta ja asioita hoitaa kolmeksi kalenterivuodeksi kerrallaan valittava kahdeksanhenkinen hallitus, jonka jäsenistä 3-4 kutsuu Ainolasäätiö, kaksi nimeää Museovirasto, yhden Järvenpään kaupunki ja kaksi Sibelius-Seura. Viimemainituista toisen tulee edustaa Aino ja Jean Sibeliuksen jälkeläisiä.
Ainolasäätiön hallitus 2020-2022
Säätiön kutsumat hallituksen jäsenet:
Puheenjohtaja Jukka Liedes, varajäsen Valtteri Niiranen
Jäsen Seija Kivinen, varajäsen Petri Syrjänen
Jäsen Simo Freese, varajäsen Erkki Aho
Jäsen Marjo Mäenpää, varajäsen Ilmi Villacis
Jäsen Jouni Kuurne, varajäsen Päivi Eronen
Sibelius-Seuran nimeämät:
Jäsen Gustav Djupsjöbacka, varajäsen Timo Virtanen
Varapuheenjohtaja Severi Blomstedt, varajäsen Lauri Paloheimo
Järvenpään kaupunginhallituksen nimeämät:
Jäsen Sami Ylisaari, varajäsen Marju Taurula
Ainolasäätiön säännöt (pdf)
Ainolasäätiön osoite- ja yhteystiedot:
Ainolasäätiö
Ainola
Ainolankatu 1
04400 JÄRVENPÄÄ
Ainolasäätiön Y-tunnus 0288748-5
Ainolasäätiön Laskutusohje (pdf)
Säätiön asiamies, museonjohtaja Julia Donner
Sähköposti: julia.donner(at)ainola.fi
Puhelin 050 350 3819
Säätiön puheenjohtaja Jukka Liedes
Sähköposti: jukka(at)liedes.fi