Ainolan noin 4 hehtaarin suuruinen tonttialue siirtyi Sibeliusten omistukseen neljässä vaiheessa. Viimeisimpänä itäinen osa, joka ostettiin E. N. Setälältä vuonna 1936. Tontin pohjoispuoli on luonnontilaista
Ainolan puutarha Ainolaan perustettiin hyötytarha heti muuttoa seuraavana keväänä. Kasvimaat laajenivat vuosien mittaan käsittämään koko talon edustalla olevan noin sadan metrin mittaisen alueen. Hyötytarha toi
Ainolan arkkitehtuuri Ainolan päärakennuksen suunnitteli Lars Sonck (1870-1956), joka oli yksi aikansa nimekkäimmistä nuorista suomalaisista arkkitehdeista. Hän on ennen kaikkea tunnettu jugend-tyylisistä kirkoistaan ja julkisista rakennuksistaan,