Ainolan arkkitehtuuri
Ainolan päärakennuksen suunnitteli Lars Sonck (1870-1956), joka oli yksi aikansa nimekkäimmistä nuorista suomalaisista arkkitehdeista. Hän on ennen kaikkea tunnettu jugend-tyylisistä kirkoistaan ja julkisista rakennuksistaan, mutta suunnitteli uransa aikana myös kymmeniä puuhuviloita. Ensimmäisen huvilansa Sonck suunnitteli jo opiskeluaikanaan vuonna 1893 ja viimeisen vuonna 1945 ystävälleen säveltäjä Uuno Klamille.
On usein pohdittu, miksi Ainolan suunnittelijaksi ei kutsuttu Eliel Saarista, Sibeliuksen ikätoveria ja hyvää ystävää jo vuosien takaa. Luultavasti viisi vuotta nuorempi Lars Sonck valikoitui arkkitehdiksi sen vuoksi, että hänen suunnittelemansa hirsihuvila Vårbacka eli Villa Enckell (nykyinen Villa Cooper) Järvenpäässä oli juuri valmistunut lähistölle ja sen rakennuttaja Gösta Enckell olisi näin ollen toiminut suosittelijana.
Ainola poikkeaa Sonckin aiemmista, kansanrakentamisesta aiheita ottaneista hirsihuviloista siinä, että Ainolassa perinteisiin rakennustyyleihin viittaavat ainoastaan länsipuolen ja eteläpäädyn pyöröhirsiset pitkänurkille salvotut parvekkeet sekä niiden luhtimaiset aukotukset. Erikokoiset ruudutetut ikkunat tummanvihreine vuorilautoineen sekä monimuotoinen katto viittaavat jo selkeästi jugendiin. Arkkitehtuuriltaan lähin vertauskohta Ainolalle on niinikään Sonckin suunnittelema Villa Cooper.
Ainolan rakennuspaikka sijaitsee metsäisessä rinteessä puolen kilometrin päässä Tuusulanjärveltä itään. Sibeliusten Kielomäeltä ostama tontti oli alun perin verraten pieni, mutta vuosien mittaan tehdyt alueostot laajensivat pihapiirin lopulta käsittämään koko peltojen keskellä olevan metsäsaarekkeen.
Päärakennus suunniteltiin niin, että sen ikkunoista oli Sibeliuksen toivomuksen mukaisesti näkymät Tuusulanjärvelle. Jyrkkään rinteeseen tehdyn rakennuksen länsipuolta leimaa korkea kivijalka ja rikkaasti jäsennelty julkisivu suurine Tuusulanjärvelle antavine ikkunoineen. Itäinen julkisivu puolestaan on kerrosta matalampi ja sitä hallitsee jyrkkä lapekatto korkeine punatiilisine savupiippuineen.
Rakennustyöt alkoivat syksyllä 1903 heti tonttikaupan jälkeen. Vastaavana mestarina toimi Rikhard Laine, jota Juhani Aho oli suositellut Sibeliuksille. Työt etenivät ripeästi ja Ainola valmistui vuonna 1904. Hirsinen huvila oli alkuaan ulkopuolelta verhoamaton pärekattoinen rakennus, jossa ainoastaan alakerta oli asuinkäytössä. Pääsisäänkäynti tapahtui suuren terassin kautta tampuuriin, josta oli suora yhteys muista tiloista erotettuun säveltäjän työhuoneeseen (nykyinen sali). Tampuurista oli yhteys myös olohuone-ruokasaliin, josta puolestaan pääsi keittiöön sekä vanhempien ja lasten makuuhuoneisiin.
Ainolan yläkerta otettiin asuinkäyttöön vuonna 1911. Sinne sijoitettiin mm. vanhempien makuuhuone sekä säveltäjän uusi työhuone. Samalla puhkaistiin ruokasalin ja entisen työhuoneen välille leveä aukko, joka avarsi sisätiloja merkittävästi. Tässä yhteydessä rakennus sai myös valkoisen lautaverhouksen, kuten Sonck oli alun perin suunnitellutkin. Vuonna 1915 keittiötä laajennettiin. Sibeliuksen täyttäessä 70 vuotta vuonna 1935 muutettiin alakerran lastenhuone kirjastoksi Sibeliuksen vävyn arkkitehti Aulis Blomstedtin suunnitelmien mukaan.
Aino Sibeliuksen suunnittelema ulkoa tervattu hirsinen saunarakennus valmistui noin vuosi päärakennuksen jälkeen. Vuonna 1925 sauna rakennettiin uudelleen. Suhteiltaan harkitun ja eleettömän yksikertaisen rakennuksen erikoisuuksiin kuului mm. kekseliäs vesihuoltojärjestelmä. Viereisestä vinttikaivosta nostettiin vesi kouruun, joka johti suoraan saunan pesuhuoneeseen. Sen nurkassa olleen padan yläpuolelta oli edelleen vedetty kouru viereisessä huoneessa olevaan kylpyammeeseen. Järjestelmä säästi naisväeltä monta askelta niin saunan lämmityksessä kuin pyykinpesussakin.
Ainola oli Sibeliuksen perheen kotina yli 60 vuoden ajan. Siksi kodin sisustus ja huonekalutkin ovat eri vuosikymmeniltä, vanhimmat perintöjä molempien suvuista 1800-luvulta ja uusimmat 1930 ja 1950-luvulta.
