Elämää Ainolassa

Tervetuloa tutustumaan Ainolan elämään ennen ja nyt.

Elämää Ainolassa -sivulle on koottu kattavasti tietoa Ainolasta Sibeliusten kotina sekä nykypäivän museona.

Valikosta voit rajata artikkeleita aiheittain ja tutustua muun muassa Ainolan tarinoihin, rakennukseen, puutarhaan tai vaikkapa Ainolan upeisiin taideteoksiin.

Kolme kertaa Sibelius, kolme kertaa museo!

Tiesitkö, että Suomessa on Ainolan lisäksi kaksi muutakin Jean Sibeliuksen nimeä kantavaa museota? Tästä pääset tutkimaan Turun Sibeliusmuseon tapahtumia, näyttelyitä

Ainolasäätiö

Ainolasäätiö sr Ainolasäätiö sr perustettiin vuonna 1972 vastaamaan Ainolan museotoiminnasta. Säädekirjan mukaisesti Ainolasäätiö huolehtii siitä että kodin ainutlaatuinen ja intiimi

Ainolan alue ja metsä

Ainolan noin 4 hehtaarin suuruinen tonttialue siirtyi Sibeliusten omistukseen neljässä vaiheessa. Viimeisimpänä itäinen osa, joka ostettiin E. N. Setälältä vuonna

Ainolan puutarha

Ainolan puutarha Ainolaan perustettiin hyötytarha heti muuttoa seuraavana keväänä. Kasvimaat laajenivat vuosien mittaan käsittämään koko talon edustalla olevan noin sadan

Arkielämää Ainolassa

Ainolassa asui 1900-luvun alkupuolella nykymittapuun mukaan suurperhe: isä, äiti sekä heidän tyttärensä Eva, Ruth, Katarina, Margareta ja Heidi. Lisäksi talossa

Ainola museona

Ainola on Suomen kansainvälisesti tunnetuin kotimuseo ja ainutlaatuinen osa Suomen kansallista kulttuuriperintöä Järvenpäässä, Tuusulanjärven rantamaisemissa. Ainolan museotoiminnasta vastaa Ainolasäätiö sr,