Ainolan arkkitehtuuri ja rakentaminen
Aino ja Jean haaveilivat jo varhain oman talon rakentamisesta. Nuori perhe asui ensin useammassa osoitteessa Helsingissä, mutta 1800-luvun lopulla Jean Sibelius alkoi tuntea tarvetta ottaa etäisyyttä pääkaupungin riehakkaaseen taiteilijaelämään. Kuten Jean myöhemmin muisteli: ”Helsingissä kaikki laulu kuoli sisälläni”. Perhe oli kasvanut neljällä tyttärellä ja kokenut suuren menetyksen, kun Kirsti-tytär kuoli vuonna 1901. Suuri perhe kaipasi pysyvää ja rauhallista ympäristöä läheltä luontoa.
Paikka omalle talolle löytyi Jeanin ja Eero Järnefeltin yhteisellä hiihtoretjekkä 1902, ja Jean osti Kielomäeksi kutsutun tontin Järvenpään kartanolta heti seuraavana vuonna. Ainolan sijaitsee metsäisessä rinteessä puolen kilometrin päässä Tuusulanjärveltä itään. Tontin alue oli alun perin verraten pieni, mutta vuosien mittaan tehdyt alueostot laajensivat pihapiiriä. Lopulta noin neljän hehtaarin kokoinen pihapiiri laajeni käsittämään koko peltojen keskellä olevan metsäsaarekkeen.
Tuusulanjärven seudulle oli jo 1800-luvun loppuvuosina syntynyt merkittävien nuorten suomalaistaiteilijoiden kiinteä yhteisö. Siihen kuuluivat mm. kirjailija Juhani Aho, hänen taiteilijapuolisonsa Venny Soldan-Brofeldt, kirjailija J. H. Erkko sekä taiteilijat Eero Järnefelt ja Pekka Halonen. Muuttaessaan Ainolaan Sibeliukset pääsivät osaksi heille jo ennestään tuttujen taiteilijoiden yhteisöä. Muutto muodostui myös Sibeliuksen sävellystyön kannalta ratkaisevaksi, sillä valtaosa hänen sävellystuotannostaan on syntynyt juuri Ainolassa.
Arkkitehtuuri ja suunnittelu
Ainolan päärakennuksen suunnitteli arkkitehti Lars Sonck. Hän on ennen kaikkea tunnettu jugend-tyylisistä kirkoistaan ja julkisista rakennuksistaan, mutta suunnitteli uransa aikana myös kymmeniä puuhuviloita. Ainola poikkeaa Sonckin aiemmista, vahvemmin kansanrakentamisesta aiheita ottaneista hirsihuviloista. Ainolassa perinteisiin rakennustyyleihin viittaavat ainoastaan länsipuolen ja eteläpäädyn pyöröhirsiset pitkänurkille salvotut parvekkeet sekä niiden luhtimaiset aukotukset. Erikokoiset ruudutetut ikkunat tummanvihreine vuorilautoineen sekä monimuotoinen katto viittaavat jo selkeästi jugendiin.
Kun arkkitehti Lars Sonck ryhtyi suunnittelemaan Ainolaa, Jean Sibeliuksella oli kaksi toivomusta: hän halusi työhuoneensa ikkunasta näköalan Tuusulanjärvelle ja ruokasaliin vihreän takan. Nämä toiveet toteutuivat. Jyrkkään rinteeseen tehdyn rakennuksen länsipuolta leimaa korkea kivijalka ja rikkaasti jäsennelty julkisivu suurine Tuusulanjärvelle antavine ikkunoineen. Itäinen julkisivu puolestaan on kerrosta matalampi ja sitä hallitsee jyrkkä lapekatto korkeine punatiilisine savupiippuineen.
Ainolan rakentaminen
Ainolan rakennustyöt alkoivat syksyllä 1903 heti tonttikaupan jälkeen, ja rakentaminen eteni ripeästi. Vastaavana mestarina toimi Rikhard Laine, jota Juhani Aho oli suositellut Sibeliuksille. Laine oli aiemmin ollut myös Halosenniemen rakennusmestarina. Talon rakentaminen vaati noin viisi kilometriä puuta, joka tuotiin Keski-Suomesta Suolahdelta asti.
Taloon muutettiin syksyllä 1904. Hirsinen huvila oli alkuaan ulkopuolelta verhoamaton pärekattoinen rakennus, jossa ainoastaan alakerta oli asuinkäytössä. Alakerrassa sijaitsi säveltäjämestarin työhuone, ruokasali, kaksi makuuhuonetta ja keittiö. Keittiön takana oli huone kahdelle pitkäaikaiselle työntekijälle, sisäkkönä ja lastenhoitajana toimineelle Aino Karille sekä keittäjä Helmi Vainikaiselle. Talon kivijalassa oli huone myös Ainolassa pitkään hevosen hoitajana ja talonmiehenä toimineelle Heikki Sormuselle.
Myöhemmät muutostyöt
Ainolaan tehtiin laajoja muutostöitä, kun yläkerta otettiin asuinkäyttöön vuonna 1911. Sinne sijoittuivat vanhempien makuuhuone, Jeanin työhuone sekä vierashuone. Loput yläkerrasta jäi avovintiksi. Samaan aikaan alakerran työhuone muutettiin saliksi, ja ruokasalin ja salin väliin avattiin leveä oviaukko. Salin hirsiseinät tapetoitiin ja huone kalustettiin ajan porvaristyylin mukaan. Tyttäret saivat puolestaan käyttöönsä molemmat talon perällä sijainneet makuuhuoneet. Tässä yhteydessä rakennus sai myös valkoisen lautaverhouksen, kuten Sonck oli alun perin suunnitellutkin.
Ainolaa on useaan otteeseen muokattu sopimaan paremmin asukkaiden tarpeisiin. Vuonna 1915 pieneksi käynyttä keittiötä ja palvelijoiden huonetta laajennettiin. Vuonna 1935 alakerran kirjasto kalustettiin uudelleen nuorimman tyttären Heidin avioiduttua ja muutettua pois kotoa. Heidin aviopuoliso arkkitehti Aulis Blomstedt suunnitteli toisesta tyttärien huoneesta lämminhenkisen kirjaston. Toinen huone sisustettiin työ- ja makuuhuoneeksi Jeanille, koska hän ei enää mielellään kulkenut yläkerran portaita.
Ainolan sisustus
Ainola oli Sibeliusten kotina yli 60 vuoden ajan ja siksi kodin sisustus ja huonekalutkin edustavat eri aikakausia ja vuosikymmeniä. Osa kalusteista ovat kulkeutuneet Ainolaan perintönä molempien suvuilta, esimerkiksi Jeanin merikapteeni -sedän tuomat kristallikruunut. Uusimmat kalusteet ovat 1930 ja 1950-luvulta. Sibeliukset hankkivat vuonna 1939 vuokra-asunnon Helsingistä Kammiokadulta (nykyinen Sibeliuksenkatu), jonne hankittiin paljon uusia huonekaluja. Asunnosta luovuttiin vain muutaman vuoden jälkeen, ja kalustus tuotiin Ainolaan mukaan lukien Werner Westin suunnittelema ruokailuryhmä.
Moderneja mukavuuksia
Sähkö saatiin taloon suhteellisen aikaisin, jo vuonna 1919. Puhelin hankittiin Ainolaan pian talon valmistuttua vuonna 1904 ja puhelinnumero oli Järvenpää 22. Ainolassa ei Jean Sibeliuksen elinaikana ollut vesiputkia, sillä putkista lähtevät äänet olisivat häirinneet säveltäjän työtä. Vesijohdot asennettiin taloon vasta vuonna 1961. Samalla vuosikymmenellä talon uuneihin asennettiin sähkövastukset.
Sauna
Aino Sibeliuksen suunnittelema ulkoa tervattu hirsinen saunarakennus valmistui noin vuosi päärakennuksen jälkeen. Vuonna 1925 sauna rakennettiin uudelleen tulipalon jäljiltä. Suhteiltaan harkitun ja eleettömän yksikertaisen rakennuksen erikoisuuksiin kuului mm. kekseliäs vesihuoltojärjestelmä. Viereisestä vinttikaivosta nostettiin vesi kouruun, joka johti suoraan saunan pesuhuoneeseen. Huoneen nurkassa olleen padan yläpuolelta oli edelleen vedetty kouru viereisessä huoneessa olevaan kylpyammeeseen. Järjestelmä säästi naisväeltä monta askelta niin saunan lämmityksessä kuin pyykinpesussakin.
Ainolasäätiö vaalii Ainolan alkuperäistä asua ja miljöötä yhteistyössä Senaatti-kiinteistöjen ja Museoviraston kanssa.